Hellou, hellou...
Taas kerran tiedetääään, että juttua uupuu ja ihan turhan pitkältä aikajaksolta, mutta elämä on! Koitanpa tässä nyt rästeja raapustaa...
Pitänee palata ihan syyskuun alkuun, kun Kooma-koiranpoikanen rantautui Vekkulantielle. Juu, yks pentu taloon tarvittiin ja tällä erää itse Herra Saksanpaimenkoira 
. Kooma alias Bacteroides Bandit kuuluu sarjaan "viisvuotisprojekti" - niin kauan tämän koiran hankinta kesti. Koko juttu lähti taannoin SPL- leirillä Lehtimäellä, kun Lapinleimun Riitan kanssa aloin muun tarinoinnin seassa koirakauppaa viritellä. Riitta tiesi saman tien minkämoista koiraa olin vailla...ja siitä se sitten kaikki lähti 
. Pari vuotta sitten oli H-hetki jo lähellä, muuta silloin ei vielä tähdet olleet lopullisesti kohdillaan. Kesäkuussa sitten Helyskän vieraillessa tuli taas sakemannin hankinta jutuiksi ja Timppa vihjasi Riitan tulevasta pentueesta sillä seurauksella, että samana iltana otin jo kuuman linjan Hurukselaan. "Bakteerit" syntyivät sitten heinäkuussa ja kuinkas ollakaan syyskuussa olin sitten pennunhaussa - ja vielä ei ole tarvinnut tuota pentukauppaa katua! Kooma on osoittautunut varsin mukavaksi pikku-saksanpaimeneksi ja värityskin sillä on kohdillaan....onhan se musta ruskein merkein! Kiitos Riitalle luottamuksesta, että pennun sain. Upea uusi aluevaltaus 
!
Seuraavaksi ohjelmistossa olikin sitten Laran ja Sepon pentujen syntymä. Lara hoiti homman etukäteisaikataulussa, mutta varsin mallikkaasti, kuten kunnon emän kuuluukin. Uroksia olis tarvittu paaaaljon enemmän, mutta hyvä näin ja saldoksi se jo kerrottu 2u ja 5n. Pennut ovat tällä hetkellä sen rapiat viisi viikkoa ja vauhtia piisaa. Aktiivisia pikku-pirulaisia, kuten kaikkien kunnon "Paavo Pesusienten" kuuluukin olla 
! Kaksi narttua vielä passelia, harrastavaa kotia etsiskelee...
Syyskuun TOP TEN- hetkiin kuului toki sitten myös Millan ja Manouman Pika-Esan rottisten MM:it Tsekeissä. IFR IPO MM 2009 oli tapahtuma, jota ei tänä vuonna millään olisi voinut olla kokematta ja näkemättä - onneksi tulikin oltua ihan aitiopaikalla!!!
Millan ja Chokon valmentautuminen kyseisiin karkeloihin sai lopullisesti alkunsa toukokuussa 2009, kun ääneen pähkittiin, että pitäisiköhän koira kaivaa pitkältä treenitauolta, tehdä kolmonen ja pyrkiä Suomen joukkueeseen. No, eipä sitten kun tuumasta toimeen ja reenaten. Kesäkuun alussa vaadittava kolmonen oli plakkarissa ja loppukuusta oli jo selvillä, että joukkuepaikka oli taskussa. Siitä se sitten vasta alkoikin reenirupeama...
Kesä meni treenaten ja Millalle matkakassaa kerätenTeam Manoumanin huikella tsemityksellä ja syyskuussa huomattiin sitten samalla poppoolla olevamme Tsekeissä! Aivan mahtavaa ME-henkeä, sanon minä! Ja kiitän jo tähän väliin teitä jokaista , erityisesti myös maalimies Jania !
Milla ja Jari matkustivat Chokon kanssa autoteitse muutamaa päivää aikasemmin ja tää taustatiimi sitten lentäen sen muutaman päivän perässä. Lentomatkailua harrastettiin joukkueella minä, Jani, Anu, Antti, Jenni, Jere, Tiina, Risto ja Janika.
Ryhmä Varsin-Rämä kokoontui torstaiaamuna Helsinki-Vantaalle ja tän kasvattajan erityisen totuudenmukaisten horoskooppien luvun jälkeen saatiin siirtyä koneeseen. Astrologiset tähdet lupasivat kaikille onneksi hyvää matkaa ja varsin loistavaa matkaseuraa....mitä nyt jollekulle suositeltiin Tsekin matkan sijasta Jukumburaa... 
Jengi lentsikka-asemalla matkalla kohti suurta tuntematonta...
Perillä Tsekeissä olttin hyvissä ajoin eli torstai oli vielä toivoa täynnä. Anu, haluttomana, mutta valittuna matkanjohtajana, lähti selvittelemään vuokra-auton kohtaloa Antin kanssa. Muu joukkue otti vielä siinä(kin) vaiheessa rennosti ja loman kannalta. Autoasiat tuli selviteltyä ja hetken päästä olimmekin jo matkalla tilataksilla kohti ensimmäistä kiintopistettä - Prahalaista hotellia.
Pika-suihkujen jälkeen joukkue olikin jo taas liikenteessä ja matkalla s-h-o-p-p-a-i-l-e-m-a-a-n!!!! Minkä muun ihmeen takia Prahaan olis yhdeks yöks kannattanut jäädä...???? Eli eikun patikoimaan. Kohtuullisen pitkän taaperruksen jälkeen saavuttiin sitten (meidän mielestä) Prahan keskustaan ja löydettiin paikallinen Mäccäri. Syötiin courmeesti ja kysyttiin paikallisilta shoppailupaikkaa. Yllättäen ostoskeskus oli vieressä ja ihan yhtä yllättäen meistä tuli just sen ostoskeskuksen kanta-asikkaita alta nano-sekunnin. Miesväki siirtyi oitis yhteen pubiin nautiskelemaan kuuluisaa Tsekkiläistä olutta, meidän naisväen siirtyessä shoppailun salaiseen maailmaan. Siinä sitä sitten yllättäen vierähti tunti, jos toinenkin ja välillä hameväenkin piti käydä tankkauspisteellä, sillä shoppailu on yllättävän janottavaa puuhaa.
Illan hämärtyessä tultiin sitten siihen lopputulokseen, että turha sitä on enää hotellille taapertaa, vaan lähdetään suoraan illalliselle johonkin idylliseen ravintolaan ja eli eikun kysymään... Risto oli jo tässä kohtaa sen verran "paikallisissa", että siirtyi varsin sulavasti matkanjohtajan tehtäviin. Ja eikun kysymään! Riston sloganiksi muodostuikin: "Ainahan voi kysyä!!!" Ja kysyvä ei tieltä eksy ja niin oltiin pian "Andellissa" ja metroasemalla. Matkanjohtajan ohjeistamana päätettiin siirtyä illan tummina hetkinä lopulta sinne OIKEAAN Prahan keskustaan. Metroasemalla vietettiin sitten tovi, kun selviteltiin lippuautomaatin toimintaa ja pähkittiin minkävärisellä linjalla päädyttäisiin oikeaan suuntaan. Jotenkin kävi mielessä Tsekkiläisiä ohjeita lukiessa, että haluaiskohan nää paikalliset ostaa näihin tarinoihinsa muutaman vokaalin.. 
Andelliin kuitenkin päädyttiin ja metroon rymysi varsin hulvattomasti hirnuva joukkio. Riston ohjeen mukaan kaks pysäkin väliä piti matkustaa ja sit oltaisiin perillä. Ja kuten sanottu - matkanjohtajaan voi aina luottaa - olihan se sentään kysynyt - ja niin saavuttiin mahtavaan Prahaan!
Ihmeteltiin ja ihasteltiin vanhaa kaupunkia, samalla etsien ruokapaikkaa. Eikä lie ketään enää yllätä, että kysyttiin, mikä olis loisto ruokapaikka. Muutaman kortteeliringin jälkeen löydettiin sitten sopivan tuntunen paikka (itse asiassa se mikä oltiin bongattu ihan ekana, ilman kysymistä) ja asetuttiin aloillemme. Syötiin ihan törkeen hyvää ruokaa ja juomaa....tiramisuineen, irishcoffeineen ja oltiin ihan ähkyjä. Sit oli vuorossa enää kotimatka hotellille! Jostain syystä ei uskaltauduttu enää "Andelliin", vaan päätettiin yksimielisesti mennä taksilla. Virallista AAA-taksia etsiskellessä törmättiin aukiolla myös paikalliseen spurguun, joka oli kuumeisesti tupakkaa vailla. Hyvänä ihmisenä päätin ihmispolon oloa helpottaa......ja siitä ei sitten enempää olekaan lapsille kerrottavaa... 
No, mutta yritin mä ainakin ja kun on ollut ne hyvät välit "yläkertaan" ennenkin.. 
Viralliset 3A:n taksit löydettiin ja niillä KAAHATTIIN sitten kylmänhiki otsalla takas hotellille. Hyvät yöt ja heipat - olihan ollu Päivä-Prahassa!
Perjantaiaamuna sitten aamupala kummallisten kanamunien joukossa hotellilla ja sitten taas taksiin kohti autovuokraamoa. Matkanjohtaja-Anun hoitelemana saatiin pikkubussi alle, Jani "vanhana" rallikuskina rattiin ja eikun menox kohti kisapaikkaa. Mää yritin Anun kanssa toimia kartturina ja vt. matkanjohtajana, mut mun sananvapautta rajotettiin tylysti, joten otin oikeudekseni vetää herneet nenään – NIH 
! Ja niin sitä meni sata kilsaa varsin hiljasissa merkeissä – näkivätpähän nääkin tyypit mut kerran hiljasena! 
Kisapaikalle saavuttiin sit aamupäivästä ja päästiin ihmettelemään virallisia harjotuksia, ja tietty heti treffaamaan vanhoja tuttuja! Olihan heti taas fiilis kohdillaan, viimeistään siinä vaiheessa, kun Günther muistutti todellisesti kisafiiliksestä ja kantoi herrasmiehen lailla tulevalle kasvattajalleen ja sen joukoille olutta. Günther oli vaan itse ottanut olutta vasta sen verran vähän, että ei vielä pystynyt täysin lausumaan tulevan koiransa – Manouman Jalmari Kalmarin- nimeä suomi-puhtaasti .
Ihmeteltiin harjoitukset ja lähettiin pikkubussi-kokoonpanolla etsiskelemään paikallista hotelliamme. Ja taas kerran piti kysyä. Paikallisen kebab-kioskin yrittäjä ohjeisti meitä varsin tomerasti, viitaten kintaalla suuntaan X ja ilmoitti matkaa olevan "faif minits" 
. Noh, niillä ohjeilla ei ihan perille selvitty, joten pysähdyttiin seuraavalle pisteelle kysymään. Mä lähin Riston kanssa etsimään sopivaa "kysymysuhria", muun joukon etsiskellessä toista. Riston kanssa päädyttiin sitten lopulta rahanvaihtoliikkeeseen, josta kysymällä saimme ajo-ohjeeksi "faif minits" ja suunta jälleen X. Tähän emme kuitenkaan pelkästään tyytyneet, vaan Risto kysyi myös vessaa ja niinpä rahanvaihtokojun typyt laittoivat kojun kiinni ja lähtivät opastamaan meidät vessaan. Kyllä tsekkiläiset ovat ystävällistä kansaa – se tuli nyt viimeistään selväks! Palauduttuamme pikkubussille, muulla joukolla olikin jo seuraava "faif minits" ajo-ohje ja sillä sitten mentiin….ja hei – me löydettiin Hotelli!!!! 
Pesu- ja meikkitauko ja eikun takas baanalle! Illalla sit askarreltiin banderollit ja lähdettiin keskustaan syömään. Ja varsin loistava ruokapaikka löydettiinkin! Syötiin TAAS kerran hyvin ja nauraa räkätettiin !!! Jeren "killing spoon"- jutut muuttuivat tässä vaiheessa "or I´ll burn you"- jutuiksi! …joo sisäpiirin vitsi ja niin pitkä, et nauraa vaan ne, jotka on tän eläny !! Ihan hirmu kivaa kuiteski….taas vaihteeks ! Hauskan illan jälkeen käppäiltiin sit takas hotellille (kengät kädessä, kun jalat oli rakoilla) ja pistettiin maate. Olinhan mä luvannut olla heti aikasin lauantaiaamuna Millan tukena jälkipellolla…
Lauantai valkeni ja jännitys sen mukana! Aamupalan jälkeen ajeltiin kisapaikalla ja muu joukkue jäi stadionille, mun siirtyessä Millan ja Jarin matkassa jälkipellolle. Keli oli loistava ja fiilis odottava. Ajeltiin jälkipelloille ja matkalla tehtiin viime hetken strategiat. Itse jäljelle mentiin niin kuin treeneihin konsanaan – eli mää päpätin vieressä ja annettiin koiran ymmärtää, ettei edessä treeniä kummempaa. Ja niin se sitten meni – ihan niin kuin oli suunniteltukin! Milla ohjasi hyvin, koira kesti hyvässä paineessa aina viimeiseen kulmaan, jossa Milla ohjasi, niin kuin oli puhuttu! Ihan tajuton veto ja maailmanluokan ohjaamista! Pisteitä 91! Kisa oli avattu ja lisää oli lupa odottaa… 
Loppupäivä katseltiin ja ihmeteltiin kenttäsuorituksia, joita riitti ihan joka lähtöön. Tuttuja oli paikalla paljon ja oli varsin mukavaa vaihtaa kuulumisia. Tähän nää kisat on enemmän kuin nenä päähän!
Lauantai-iltana käytiin sitten taas syömässä ja etittiin bile-hile-paikkaa, mut nyt ei pärjätty kysymälläkään.. Ei vaan ollu, ni ei ollu ja eikun hyvissä ajoin nukkumaan – ehkä ihan hyvä niin.
Sunnuntaina taas aamupalan kautta kentälle, ja odottamaan ja jänskäämään Millan kenttäosuuksia. Eikä tarvinu odottaa suotta! Tottis meni niin kuin koirakolta osas odottaa ja pisteitä kaikki komiat 97! Puruihin sitten viimeinen rutistus ja sitten ihmeteltäisiin, kuinka korkealle riittää. Ja riittihän se! C-osassa Milla ohjasi taas varsin hienosti ja kokematon koira kasvoi suorituksen mukana. Erityisen positiivista ajatellen, että kisa oli koirakon viides koesuoritus! Aika kova veto kenelle tahansa koiranohjaajalle, saati ohjaajalle, joka ohjaa ensimmäistä suojelukoiraansa ja on viidennessä kokeessaan! Puruista hienosti 92 ja sitten se jännitys vasta alkoikin….tällä tuloksella oltaisiin nimittäin korkeella!!!
JA NIIN SIINÄ SITTEN KÄVI!!!!! Milla ja Choko voittivat RW MM 2009 HOPEAA !!!! Aivan uskomaton suoritus ja sanat oli vähissä, mutta itku herkässä! Ei siihen ollut muuta sanottavaa kuin ISO KIITOS ja ONNEA! Vuosia on tehty työtä. Naurettu, itketty ja hakattu päätä seinään. Yritetty ja epäonnistuttu! Yritetty ja onnistuttu! Ja tää kaikki tehty OMALLA porukalla, uskoen siihen, että oikeilla jäljillä ollaan! Ja näin meidät kaikki palkittiin – Milla ja Choko erityisesti, mutta myös koko Team Manouman! Kukaan ei tee näitä tuloksia yksin!
Loistofiiliksillä ryhmä-pikkubussi-rämä pääsi siirtymään paluulennolle sunnuntai-illan hämyyn. Toki olis luullut, että kaikki on lepoa vailla rankan reissun jälkeen, mutta mitä vielä… Helsinkiin rantauduttuamme matkanjohtaja Janika otti ohjat käsiinsä ja opasti vielä kerran (ilman kysymistä) koko gängin Helsingin yöelämään hippaamaan!
Reissu oli siis kaikin puolin totaali onnistunut ja mahtava!!!! ISO KIITOS Teille jokaiselle – mitä tää oliskaan ilman teitä……juu, ei sitten niin yhtään mitään!!! Ja tästä me jatketaan kohti seuraavia koitoksia! Varmaa on, että lunta tulee tupaan välillä ja epäonnistumisetkin viitoittaa tietä, mutta uskotaan edelleen siihen, että tiedetään mitä tehdään ja tehdään se yhdessä! Ehkä taas jonain päivänä seuraava Mannunen nähdään isoissa kisoissa! "Yksi kaikkien ja Kaikki Yhden puolesta" – siinä Meidän viisaus!
Tiedätte, että näihin fiiliksiin on hyvä tällä erää lopettaa ,
Johanna
!!! Muutamalle Ystävälle tähän kohtaan iso voimahali - ootte tärkeitä ja "vuoroin vieraissa" meinigillä mennään! Tiedätte, että autan minkä ikinä pystyn ja kykenen 
Kummaa kiertelyä telineillä, vaikka Seppo oli menny ekan kerran telineet tasan kaks vko aiemmin - noutojen kans kolme kertaa ennen koetta (autettuna 
