…LISÄÄÄÄÄ =D!
Juupas juu, kuten tarkkasilmäsimmät ovat huomanneet, niin päivitysvälit ovat aavistuksen venahtaneet! Monta kertaa oon meinannut jutskaa alottaa ja yhtä monta kertaa todennut urakan toivottomaksi. Muutama päivä sitten tässä aktivoiduin, kirjotin tarinaa kolmatta päivää ja sain tekstin kutakuinkin julkaisukelvolliseksi. Ja kuinkas ollakaan wordeista, save ja copy- toiminnoista huolimatta melkein koko halavatun tarina muutti muotonsa laatikkokieliseksi siansaksaksi ja MORJENS!!! Ei tartte kysyä meniköhermot?, meniköhermot?, meniköhermot? – juu, varmasti meni! Vehviläiskälle tässä pahoittelut aiheuttamastani korvaan jääneestä tinnityksestä, mut pakkohan mun oli jollekulle avautua… 
Noh, onneksi olen niiii-in positiivisesti ajatteleva persoona, että eipä huolta ja eikun kohti uusia tarinoita! Sen verran kuiteskin vahingosta viisastun ja ihan kaikkea en sepusteeraa itse, vaan täysin luvatta lainaan Anun ja Tiinan blogitarinoita – samoissa kinkereissähän sitä on oltu. Että näistä osotteista voi lukea sen, mikä täältä uupuu... http://toro07.vuodatus.net/ ja http://anuv.vuodatus.net/
Pakko kuitenki palata ihan marraskuulle ja Mannusleirille... Leiri oli ihan loistava – uskallanpa väittää, että Vuosikymmenen Mannusleiri! Porukkaa oli hyvin paikalla ja henki taas kerran aivan Super!!! Päivät treenattiin, illat saunottiin ja pidettiin hauskaa. Väitän, että tälläkin kertaa kuvat kertoo enempi kuin tuhat sanaa 
… Launatai-illan ohjelmasta on silti ihan pakko nostaa esiin Tiinan ja Anun (Pitkätukka-Jarmon suosiollisella vustuksella) vetämä sensaatiomainen kukkahattu-maalinaisshow ja powerpointesitykset. Enkä tietty voi missata Suonpään Hunksien keikkaa, joka tuli jopa Joulupukille puskista, ja joka oli kerrassaan veret seisauttava ja tukan päästä irrottava kokemus! Olittehan taas nähneet vaivaa – suuret kiitokset, huikeeta ja ikimuistosta tää taas kerran oli! Keväällä sit uusiks… 
...siis tietenkin ensisijaisesti leirit on treeniä 
...ja yhteislaulua Paksun johdolla 
...hieman naisenergiaa 
Luokkakuvausta...
...luokanvalvojien johdolla
Tietenkin kiltit lapset ansaitsivat myös Joulupukin..
"Miksi sinulla on Jampe tuollainen paita??" ihmettelee Joulupukki
...alkohan paidan arvotus selvitä!!!! Jampe oli Suonpään HUNKS, kuten myös Jere 
Leiriltä juuri ja juuri toipuneena, kun jo seuraavia geimejä oli tarjolla – nimittäin treenipoppoon pikkujoulut 
. Olin varannut Himoksen savusaunan paljuineen ja niinpä taas perinteisellä ryhmällä heiluttiin pikkujoulufiiliksissä. Saunomisoperaation jälkeen syötiin, meikkailtiin ja föönailtiin (ketkä koki sen tarpeelliseks) ja lähdettiin bongaamaan Kolmatta Naista. Keikka oli hyvä ja ilta kaikin puolin onnistunut. Tulihan pojat taas muuten veivattua! Kiitos hauskasta illasta Jani, Jenni, Jere, Tiina, Risto, Janika, Anu ja ”hängöraunderi jäsen” Jampe. Voisko v.2010 pikkujoulukauden avata jo keväällä?!
Pikkujouluilua
Kaiken tämän vuoden urakoinnin päätteeksi alkoikin sitten olla tosissaan lomaa vailla! Ja niinpä sitä suihkastiin Janin kanssa marraskuussa Thaimaaseen. Matka oli ihana ja onnistunut . Kuinka sitä ehtikään puuhata kaikenmoista mm. shoppailla, ottaa arskaa, käydä retkillä, teetättää vaatteita räätälillä, nautiskella kulttuurista, heilua Patongin yöelämässä ja pelata biljardia, vesihiihtää, snorklata, syödä kamalan hyvin, nautiskella sport massagesta jne. Uskon kyllä vakaasti, et yksi syy hyvään ehtimiseen oli naisen logiikalla suunniteltu ajankäyttö – ei jäänyt paljon hukkatunteja nimittäin! Vai miltä kuulostaa olla rakennekynsien laitossa yön tummina hetkinä klo 01. Kuulostaa siis tehokkaalta, eikös ??
Meitsien hotelli iltatuimaan..
Kaks pellee
9 vrk:tta vanha Hard Rock Cafe
Bilistä tuli pelattua aika monta kertaa - Jani pelas useimmiten 8-palloo
Jonsku ja Pikku-Fantti
James Bondin saarella 
Leonardo DiCaprion "The Beachilla"
The Beachillä polskimassa
Kotiin selvittiin ehjin nahoin ja eipä ollut riemulla rajaa, kun kotimaassa tajuttiin lämpötilaeron olevan vaatimattomat 50-astetta!! Iso kiitos Kiti- Koiranhoitajattarelle! Sä hoidat koirien päälle vielä kodinkin priimaks!!! Oikeesti loistavaa lomailla, kun tietää kotona kaiken olevan hyvin! Pakkasfiilareista huolimatta, onneks oli Joulu tuloillaan ja tällasena hömppänä tunneihmisenä joulunajasta saa vaan niin hienot fibat, ettei paljon pakkaset paina. Perinteiset tolutukset jokaista hirrenväliä myöten tuli tehtyä, matot ja verhot pestyä sekä jouluruuat & leipomiset aikataulussa valmisteltua. Sitä paitsi tänä vuonna olin ihan hurrjan aikasessa, kun Joulu oli valmis jo kahta päivää ennen aattoa – IHQUA! Kyllä Joulu vaan on niin mun juttu!
Pienen hetken rauhoittumisen jälkeen olikin sitten jo elämä täynnä uusia suunnitelmia. Anu ajeli Vekkulantielle Tapaninpäivänä ja kiikutti tullessaan tulevan äipän, Manouman Vieno Vipusen, odottelemaan H-hetkeä. Anu ei juurikaan ehtinyt muuta, kun laskeutua ja johan me car-napattiin sen wolkkari ja lähettiin Janin kanssa jalka konehuoneessa puskemaan kohti Tolkkisia. Ajeltiin Janin kämpille (lue: räjäytystyömaalle 
) lastaamaan sen romppeita auton perään – suurin osahan siitä romumäärästä oli löytänyt luoja varjele tiensä roskikseen tai jollekin hämätylle sukulaiselle, muuten me nimittäin roudattas niitä vehkeitä tähän suuntaan vieläkin. Yön seuduks ajeltiin sit majailemaan Janin äipälle ja Ollille. Kiitokset muuten taas kerran siihenkin osoitteeseen majoituksesta ja ylläpidosta, sekä tietty joulupukinpaketeista – oltiinpa me oltu kilttejä! Seuraavana aamuna ajeltiin takas Vekkulantielle ja yks vaihe nimeltä kaukosuhde oli tällä erää päättynyt! Ja voin sanoo, että kyllä sitä piisaskin, ihan omiks tarpeiks! Sitä voi vaan varovasti miettiä minkä verran Jani keräs autoon kilsoja, kun vajaan vuoden ajeli Tolkkinen-Vekkulantie-Tolkkinen- väliä about kaks kertaa viikkoon. Nooh, tulihan se tehtyä hyvän asian puolesta , joten tarkemmin ajatellen ei matka eikä mikään!
Seuraavana olikin vuorossa sitten Uuden Vuoden vastaanotto! Ja kuinkas ollakaan Uutta Vuotta juhlistamaan meitin kanssa saapui jo vallan perinteinen porukka eli Tiina&Risto, Jenni&Jere, Anu ja Janika. Samaan ajankohtaan oli tarjolla Malin pentuminen, mutta onneksi koiruus tajus noina yön hetkinä olla jakaantumatta. Saunottiin, syötiin, laulettiin, pelailtiin ja ammuttiin toki kamalia pommeja 
. Jennillä ei tänä vuonna ollut esittää kummosia tykäreitä, joten se taipuikin askartelemaan enempi lumienkeleitä kuin osallistui huumaavaan tulittamiseen. ....noh, ei sillä, et mullakaan ois ollu minkäänmoista pommia - juu-uh, ei ollu,vaikka viime vuonna niin uhosinkin... Ehkä sit seuraavan kerran!
Ai kuin niin biljardin peluu jäi päälle...??
Keittiöhengettäret
Musta enkeli lasten mehukesteillä
Malin synnytystä ei haluttu uuteen vuoteen, mut sit se olis kyllä jo haluttu. Tammikuun toisen päivän yönä alkoi sitten tapahtua ja synnytys lopulta käynnistyi. Kaikki meni alkuun hyvin ja Vekkulantien kenttäsairaalan henkilökunta asettui uomiinsa ja keitteli pannun täyteen kahvia - olihan näitä ennenkin hoideltu. Mitään ei kuitenkaan kuulunut ja sitten klo 5 Mali lopetti kaiken, pisti rauhassa maaten ja näytti kysyvän, että: "Mitäs sitten seuraavaks tehtäis?" Arvasin heti, että siitä kysymyksestä alkaisi ongelmat ja soitin päivystävälle eläintohtorille. Puhelu olikin sitten omaa luokkaansa ja nostattaa vieläkin niskavillat pystyyn 
. Kerroin hoonosoomi tohtorille tilanteesta, johon hän kylmän viileesti vastasi: "Sinulla ei olla mitään hätää, rottweiler olla hyvä synnyttäjä!" Sen jälkeen sain ohjeet supistuslääkkeen annostukselle ja JO pystyssä ollut hiuspehkoni kohosi Marge Simpsonin-lukemiin.. Tällä sairaanhoitajan oppimäärällä ja etiikalla varustettuna en uskaltanut edes ajatella sellaisten lääkeannosten pistämistä narttuun, jolla ei ollut ulkona vielä sitä ensimmäistäkään pentua. Ihmeteltyäni annosmääriä ja muitakin hoito-ohjeita ääneen sain vielä tohtorilta pisteen I:n päälle: "ellei sinä anna lääkettä, sitten sinä tehdä iha mitä sinä halua!!!" ja *tuut, tuut, tuut* Että sillei... 
Aamuyön tunnit kiikutettiin Mali raukkaa -27 asteen pakkasessa ja koitettiin liikuttamisella saada supistukset takaisin, mutta ei, kun ei! Aamulla sitten pakattiin Vehviläisen kenttä-ambulanssiin synnyttävä äitee, hermoraunio kasvattaja ja hälytysajoneuvoa ajava kuski. Ja voitte uskoa - PiiPaa-kyytinä todellakin ajettiin Tampereen Veteriin, jossa oli ajanvaraukseton päivystysvastaanotto.
Kohtalo ivasi kuitenkin vielä sen verran, että perille päästyämme Mali alkoi ponnistaa ja hetken jo näyttikin, että homma oli taas etenemässä luonnollisesti. Muutaman tunnin odottelun jälkeen sitten edelleenkään mitään ei kuulunut ja päästiin lopulta röntgeniin ja ultraan. Röntgenissä ilmeni, että pentuja oli paljon, ja ultrassa, että ensimmäinen oli kuollut ja jumissa synnytyskanavassa. Seuraavaksi Malia kiikutettiinkin sitten jo leikkuupöydälle. Hetken leikkaussalioperoinnin jälkeen saatiin Anun kanssa pikkusia hoiviimme ja alkoi selvetä joukkueen kokoonpano. Yksi uros oli kuolleena kanavassa - ilmeisesti kuollut jo pari päivää aiemmin. Synnytyksen viivästyessä lisäksi 2u + 1n olivat heikossa hapessa ja kohtuullisenkaan virvoittelun jälkeen pikkusiin ei eloa saatu, joten kolme lisää siirtyi saman tien menetettyihin sieluihin. Mun unelmapentue 2n + 8u.....muuta unelmaa tässä jutussa ei sitten ollutkaan...
Kotimatkalle pääsimme tokkuraisen ja kipeän emän, sekä 1n + 5u kanssa. Illan tunteina päätimme sitten koittaa, miten äiti hyväksyisi pentunsa ja niinpä- ylläri, ylläri -ainokainen narttu asetettiin alttarille. Ja tähän kohtaan sensuroitu-piste-net.... henkihän siltä pololta lähti ja kohtuu hätäseen. Mali oli vakaasti sitä mieltä, että rotta mikä rotta, eikä kuulu hänelle millään tapaa!! Jihhaaaaa ja siitä se sitten alkoi iiiihanaa pentujenhoito-operaatio ihmiskäsien voimin! Parin päivän päästä saatiin vielä hiukka lisää lunta tupaan, kun yksi uros itki koko yön ja oli selvästi kamalan kipeä. Aamulla oli viikatemiehelle (lue:lapiomiehelle) taas töitä - minkäs näille mahtaa 
!
Viisi viikkoa kuitenkin saatiin kulumaan ohjelmistolla: parin-kolmen tunnin välein emälle koppa päähän ja pennut syömään. Onneksi oli kamuja pakkolomilla ja lomilla ja what ever,jotta riittävä määrä käsiä saatiin avuksi. Iso hali ja muiskis Anu, Jenni ja Tiina pentujen hoitoavusta - olitte korvaamattomia pikku-apulaisia! Tuhannet kiitokset myös Ritvalle, joka kiikutti Kirpun alias Manouman Ihme-Ilonan keinoäipäksi. Kirppu osoittikin olevansa vähintään painonsa arvoinen KULTAA! Se otti kunnon ameriikan tädin lailla siskontyttönsä lapsukaiset vajaan viikon vanhoina hellään huomaansa ja hoiti niitä urhoollisesti luuovutusikään saakka - ainoa vaan, että se maito tarvittiin siltä omalta emältä. Anyway Kirppu kuitenkin suoriutui urakastaan niin loistavasti, että lunasti just ja jep paikan "Maailman Parhaat Äidit"- kerhossa !
Manouman Legendaariset
"Handle with care"- ryhmä
Pikku-apulainen
Vaikka alkutaival olikin kamala ja jossain kohdin olin valmis lyömään koko orkesteria lekalla päähän, niin olihan silti erityisen opettavainen tarina! Varsin mieltä lämmittävää oli aika, jolloin etsittiin pennuille keinoemoa ja suorastaan liikuttavaa oli huomata, kuinka Suomen koiraharrastajat, yli kaikkien roturajojen olivat valmiita meitä auttamaan! Ihan hurjasti kiitoksia myötäelämisestä ja kaikesta avun tarjoamisesta! Tässä kohtaa on mainittava nimeltä vielä täysin puskista ilmaantunut Pakkasen Tuija, joka osoittautui todelliseksi "ihmeidentekijäksi" kaikkine kokemuksineen ja vinkkeineen 
! Kiitos Tuija olit meille "Enkeli maantiellä"!
Vielä lopuksi on ihan pakko kiittää erikseen Jania, joka oli ehdoton päähoitaja niin pennuille kuin tämän kasvattajan päänupillekin! Kiitos niistä valvotuista öistä, kodin- ja lastenhoidosta ja huolenpidosta, mitä jaksoit, vaikka positiivista palautetta ei tuossa (lue:tuossakaan) kohtaa juurikaan tarjoiltu. Eniwei - KIITOS, että olit ja oot olemassa!!!
"Aika kultaa muistot"- sanotaan ja niinpä sitä taisi käydä tässäkin! "Legendaariset 2009"- Manouman pennut saivat kaikki onnellisesti kodit ja mukavaa oli Tiinan&Riston lisäksi saada poppooseen mukaan kolme uutta tyyppiä perheineen! Tervetuloa mukaan Caspar, Lipe ja Raisa, niin ja ne kumppanit kans! Uskon, että täydennätte tätä sekopäistä sakkia just oikealla tavalla ! Viimestään kevään leirillä nähdään!
Leireilyistä puheen ollen parilla leirilläkin on tullut jo tälle vuodelle piipahdettua. Tammikuussa Karijoella ja helmikuussa Jyväskylässä. Olihan taas kivaa päästä reenailemaan pitkästä aikaa! Kiitokset järjestäjille hyvin toimivista järjestelyistä ja koirakoille hyvässä hengessä läpi vedetyistä leiripäivistä. Törmäillään taas jatkossakin ja hurjasti treeni-iloa ihan jokaiselle!
Omien koirien treenailukin alotettiin helmikuussa sillai kevyesti. Josko vähitellen sais porukkaa pois kuukausien talvitauolta. Vähän epätoivostahan se on treenata, kun lunta on 317 metriä ja pakkasta ziljoona astetta. Onneks hyytävä viima on lauhduttanut muuten kuumia tunnelmia. Voi arggghhh mä voin melkein sanoa olevani täys tätä talvea!!! Eniwei pienesti on aloteltu ja eiköhän se tästä tahti kiivastu, kun lumen alta alkaa näkyä vihreetä. Kokeetkin olis kalenterissa jo sitten toukokuulle. Joo, aika UFOlta ajatukselta näillä reenimäärillä vaikuttaa .
Koirahommien oltua sanan varsinaisessa merkityksessä JÄISSÄ, mä oon alkanut käydä taas ratsastamassa! Jihaa – on se ollut niiiiin mukavaa! Kerta viikkoon omalla tunnilla ja toinen tunti Jaden kanssa poniklubissa. Ihan loistavaa jos Jadestakin kasvaa heppahullu ja saadaan harrastaa hevostelua yhdessä. Ja sehän on selvää, et sit me tarvitaan toki oma heppa! Juu-uh, muutamaa friisiläistä on tullut jo kovasti kuolattua. Sellanen vois olla nyt tähän väliin mun juttu. …ja ehkä sit taas jonain päivänä myös se juoksija?!? Kuka sponssais mulle muutaman tunnin lisäaikaa vuorokauteen ????
Tän mammuttitarinan loppuosastoon pitänee kertoa myös muutokset koiramaisissa kuvioissa. Ja yllättäen nekin uutiset on pääosin aika ikäviä. Paavo Pesusieni- pentueen johtohahmo Paavo ehti olla uuden omistajansa hoivissa vain pari vkoa, kun ilmeni, että Paavolla oli kehityshäiriö lonkassa ja reipas pikku-Paavo piti pistää koirien taivaaseen ! Olihan taas sellainen kasvattajan tähtihetki, kun pentueen parhaaksi testattu pentu lyötiin multiin vajaan 10vkon ikäisenä! Surua ja murhetta ei toki vähentänyt se, että Paavo oli heti niin ”isänsä poika” eli niiiin meijän Markon koira. Kuin kohtalo saattoikaan ivata taas näin kovalla kädellä just kun saatiin Kalliokosken poika menoon mukaan ja kaiken piti olla hyvin. Kuulemma asioilla on aina joku tarkoitus – tälle en sitä ihan heti löydä! Kuitenkin kaiken pahan olon keskellä tuntui hiton hyvältä huomata, kuinka Marko oli heti Yksi Meistä ja kuinka porukka eli Markon mukana koko tämän surullisen tarinan. Kiitos Team Manouman – osoititte taas kerran mitä merkitsee Ystävyys ja Yhteenkuuluvuus. Tiedätte, että mulle on tärkeää, että osataan pitää yhdessä hauskaa, mutta ehkä vielä tärkeämpää, että osataan yhdessä elää surut, murheet ja vaikeat hetket! Hädässä Ystävä tunnetaan - niin se vaan menee!
Surua koiran menettämisen johdosta on eletty tälle vuodelle myös Katjan ja Arin perheessä, kun Tero jouduttiin lopettamaan vajaan kahden vuoden iässä . Näin Teron syksyn Mannusleirillä ja siitä huokui paljon epävarmuutta, vaikka Katjan kanssa touhutessaan olikin ihan varman oloinen ja kivasti aktiivinen. Tuo epävarmuus kuitenkin paheni talven aikana ja Katja päätyi raskaaseen päätökseen pistää Tero pois. Tässä kohtaa voin sanoa Katjalle ja koko perheelle, että seison täysin tuon päätöksen takana ja ratkaisu oli oikea. Näissä kohtaa on vaan turha jeesustella – epävarma koira on epävarma ja ei siitä muuksi muutu! Voimahali sulle Katja!
Ai niin ja onhan mulla vielä Ravustakin uutisia… Rapu eli Paavo Pesusienen sisko lähti kotoa vähän niin kuin leppäkerttu. Koira, joka ei ollut millään tapaa myynnissä, mutta jolle vähän niin kuin puskista tuli mukava koti. Niinpä Rapu matkusti vähän toistasataa kilsaa etelän suuntaan ja muutti majailemaan uuden omistajansa Karin Minnan harrastuskaveriksi. Ravusta luopuminen ei ollut kamalan kiva juttu, koska se oli itselle mieleinen koira – sellanen Pirre kakkonen. Kuitenkin järkevästi ajatellen ratkaisu oli varsin oikea, koska Janin aika menee maalimiespuuhissa ja mun coutsaamisessa. Mun koiriin budjetoitu aika menee kolmen-koplan hiulaamisessa….joita tosiaankin pitäs ehtiä tälle kaudelle vähän hiulaamaankin! Niin ja sitten muun Mannustiimin reenailut vie meidän molempien aikaa tietenkin. Joten Ravun muutto oli sittenkin kaikin puolin hyvä ratkaisu. Tervetuloa Minna porukkaan ja tsemityksiä Ravun kanssa reenailuihin !
Eiköhän tässä ollu taas yhdelle kertaa tarinaa?! Voin kai luvata, että hieman tiuhemmin tätä blogia taas päivittelisin, niin ei tarvi hätääntyä mihin oon kadonnut. Terkkuja vaan Silanderin Maijullekin Porvooseen, että hengissä ollaan !!! Voisit tulla vaikka poikkeemaan tässä kevään korvalla??
Nautiskelkaahan talven loppumetreistä ja alkavasta keväästä – ne talitintit huutaa jo! Me lähetään nyt jo perinteisesti nopeuttamaan kevään tuloa ja otetaan pieni varaslähtö kesään … Siitä sitten enemmän seuraavalla kerralla!
Lumen ja loskan seasta, mutta kevätfiiliksin ,
Johanna
PS. Nyt muuten vielä heti allakat esiin ja treenipäiviä lyömään kalenteriin!
Kevään Manouman- leiri pidetään 21.-23.5. ! Ilmoittautua saa jo Johannalle! Petipaikkoja rajoitetusti.
Lisäksi FWRC: n järkkäämä suojelusemma pidetään meillä Koskenpäällä huhtikuussa. Siitä lisää FWRC:n sivuilla pian!
."..ja sillei... Ja kyllä me niin naurettiin ja onneks Risto vanhana sosiaalipummina otti taas homman haltuun ja toimi myös tässä tilanteessa...ellei muuta, niin ohjaajana 
Puruissa koko homma levisi lopullisesti - Rauski oli jotenkin ihan omissa sfääreissään, eikä todellakaan sen vuoksi, että olisi vaan noussut niin huimiin tunnelmiin. Koko koira oli sekasin kuin seinäkello.. C-osuuden jälkeen se liikkui epäpuhtaammin kuin aikoihin ja siinä samalla päätin keskeyttää ennen seuraavan päivän jälkeä. Milla sen sijaan teki Chokon kanssa ihan hienot suoritukset, vaikka paon eka irrotus kohtaloks meinas muotoutuakin 
